Yhtiössämme sekä brändeillä että henkilöstöllä on selkeä päämäärä: tehdä kestävästä elämäntavasta arkea.
Haluamme todistaa, että määrätietoinen ja tulevaisuuteen suuntautunut liiketoimintamalli tuottaa ylivertaisia tuloksia.
Unilever Compass -strategiamme tavoitteena on johdonmukainen, kilpailukykyinen, kannattava ja vastuullinen kasvu.
Terve planeetta ja yhteiskunta ovat edellytyksiä liiketoimintamme menestykselle.
Olemme laatineet kunnianhimoisen kestävän kehityksen ohjelman, jotta voimme ratkoa kuluttajille ja sidosryhmillemme tärkeitä kysymyksiä. Niitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, muovisaasteet ja eriarvoisuus.
Valjastamme brändimme, henkilöstömme ja kumppanimme aikaansaamaan pysyviä positiivisia vaikutuksia – sekä koko maailman että liiketoimintamme näkökulmasta.
Toimenpiteet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, muovijätteen vähentämiseksi ja luonnon suojelemiseksi ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Kunnianhimoisten sitoumustemme vaikutukset näkyvät, ja ne edistävät brändiemme kasvua.
Ilmastonmuutoksesta on tullut ilmastokriisi. Tavoitteemme on painaa nettopäästömme nollaan vuoteen 2039 mennessä. Olemme siirtymässä uusiutuvan energian käyttöön kaikissa toiminnoissamme, etsimässä uusia vähähiilisiä ainesosia ja laajentamassa kasvipohjaisten tuotteiden valikoimaamme.
Luonto on tärkein kumppanimme, joten haluamme luoda luontoystävällisen tulevaisuuden. Pyrimme siihen, että toimitusketjumme ei edesauta metsäkatoa, sekä suojaamaan ja elvyttämään maa-alueita, metsiä ja meriä.
Kertakäyttökulttuurista on tultava loppu. Olemme asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita, jotta voimme uudistaa tapaamme käyttää muovipakkauksia ja vähentää elintarvikehävikkiä. Näin jäte pysyy talouden kiertokulussa eikä päädy luontoon.
Parannamme ihmisten terveyttä, luottamusta ja hyvinvointia
Meillä on ainutlaatuiset mahdollisuudet parantaa miljoonien ihmisten terveyttä, hygieniaa ja ravitsemusta joka päivä eri puolilla maailmaa. Tarjoamme hyödyllisiä brändejä ja tuotteita sekä poistamme esteitä, jotka pidättelevät ihmisiä. Näin voimme auttaa heitä saavuttamaan täyden potentiaalinsa ja samalla kasvattaa liiketoimintaamme.
Kaikilla on oikeus hyvään ravintoon. Future Foods on uusi rohkea sitoumuksemme, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä siirtymään terveellisempään ruokavalioon, vähentää ruokaketjun ympäristövaikutuksia ja laajentaa kasvipohjaisten tuotteiden valikoimaamme.
Terveyseroilla ja sosiaalisella syrjäytymisellä ei ole sijaa maailmassa. Haluamme hyödyntää brändiemme ja ohjelmiemme mittakaavaa ja tavoittavuutta terveyden, hyvinvoinnin ja inkluusion parantamiseen.
Edistämme oikeudenmukaisempaa ja sosiaalisesti inklusiivisempaa maailmaa
Jotta voimme lisätä oikeudenmukaisuutta maailmassa, haluamme olla monimuotoisuuden ja inkluusion suunnannäyttäjä, nostaa elintasoa arvoketjussamme, luoda mahdollisuuksia pienyrityksille ja aliedustetuille ryhmille sekä auttaa ihmisiä valmistautumaan työnteon muuttuvaan tulevaisuuteen.
Olemme asettaneet tavoitteeksemme olla monimuotoisuuden ja inkluusion suunnannäyttäjä. Haluamme käyttää liiketoimintaamme ja vaikutusvaltaamme esteiden murtamiseen ja mahdollisuuksien luomiseen työpaikoillamme, toimitus- ja jakeluketjuissamme sekä yhteiskunnassa yleensä.
Uskomme, että liiketoiminnalla voidaan torjua sosiaalista eriarvoisuutta, ja olemmekin päättäneet nostaa elintasoa koko arvoketjussamme. Miljoonien ihmisten elanto riippuu Unileveristä, joten pyrimme varmistamaan vaurauden tasapuolisemman jakautumisen.
Työnteon tulevaisuus ei ole vain dataa, robotteja ja algoritmeja, vaan se koskettaa todellisia ihmisiä. Mielestämme jokaisella on oikeus merkitykselliseen työhön. Otamme isoja harppauksia, jotta voimme tarjota henkilöstöllemme ja muille valmiuksia tulevaisuuteen.
Compass-strategiamme perustuu vastuullisen liiketoiminnan kulmakiviimme. Yhtiöllämme on vahvat arvot sekä selkeät käytännöt ja standardit. Niiden avulla varmistamme, että työntekijämme eivät ainoastaan tee asioita oikein, vaan myös oikeita asioita.
Maailma muuttuu nopeasti, ja osa näistä muutoksista vaarantaa ihmisoikeudet. Olemme sitoutuneet tinkimättömästi kunnioittamaan ja edistämään kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia. Tämä pätee kaikkiin toimintoihimme ja liikesuhteisiimme.