
Paul Polman on ollut Unileverin pääjohtaja yli kymmenen vuoden ajan, ja työskennellyt päivittäistavara liiketoiminnassa lähes neljän vuosikymmenen ajan. Hänen toimikautensa aikana yhtiö on saavuttanut johdonmukaista kasvua ollen johtavassa asemassa markkinassaan. Yrityksen keskittyminen uraauurtavaan kestävän kehityksen mukaisen kasvun malliin on palvellut monien sidosryhmien tarpeita ja luonut erinomaisia tuottoja osakkeenomistajilleen, tuottaen 290 prosentin kokonaistuoton osakkeenomistajille kyseisen ajanjakson aikana.
Alan Jope, 54, on johtanut Unileverin suurinta divisioonaa - Beauty & Personal Care - vuodesta 2014, ja toiminut yhtiön johtoryhmässä vuodesta 2011. Hän on saavuttanut erinomaisia tuloksia Unileverin liiketoiminnalle sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Hän johti Pohjois-Aasian liiketoimintaa neljän vuoden ajan, toimi Venäjän, Afrikan ja Lähi-idän toimintojen toimitusjohtajana, ja vietti yli vuosikymmenen elintarvikkeiden, kodinhoito- ja henkilökohtaisen hygienian johtotehtävissä eri rooleissa Unilever USA:ssa. Alan tuli yhtiön palvelukseen marketing traineena vuonna 1985.
Unileverin puheenjohtaja Marijn Dekkers sanoi: "Paul on poikkeuksellinen yritysjohtaja muuttaen Unileveriä, joka on nyt yksi alan parhaimmista ja yksi maailman arvostetuimmista yrityksistä. Hänen roolinsa vastuullisen kapitalismin määrittelyssä johti Unileverin kestävän kehityksen, Unilever Sustainable Living Plan -suunnitelman syntymiseen nostaen hänet yhdeksi sukupolvensa kauasnäköisimmistä yritysjohtajista.”
"Paulin visio, motivaatio ja keskittyminen tulokseen yhdessä hänen sitoutumiseensa palvella yhtiön parhaita pitkän aikavälin etuja, ovat olennaisesti vahvistaneet Unileveriä. Hän jättää ketterämmän ja joustavamman yhtiön, jolla on hyvät mahdollisuudet voittaa tässä nopeasti muuttuvassa, dynaamisessa teollisuudessa. Haluan kiittää Paulia henkilökohtaisesti kuin hallituksenkin puolesta hänen panoksestaan Unileverin toimintaan.”
"Tiukan ja monipuolisen valintamenettelyn jälkeen hallituksella on ilo nimetä Alan tehtävään. Alan on työskennellyt Unileverillä useissa johtavissa tehtävissä, ja hänellä on syvä ymmärrys ja kokemus liiketoiminnastamme kuin myös teollisuudenalasta ja markkinoiden toiminnasta. Hän on vahva, dynaaminen ja arvopohjainen johtaja, jolla on vaikuttava kokemus tuottaa johdonmukaista, korkealaatuista tulosta. Hallitus toivottaa Alanin tervetulleiksi tehtävään, ja toivottaa hänelle siinä menestystä. "
Paul Polman sanoi: "Onnittelen Alania hänen nimityksestään ja odotan innolla yhteistyötä hänen kanssaan siirtymävaiheessa. Olen työskennellyt läheisessä yhteistyössä Alanin kanssa monien vuosien ajan, ja olen erittäin varma siitä, että hänen johdollaan Unilever menestyy pitkälle tulevaisuuteen. Hänen nimityksensä osoittaa Unileverin jatkuvuussuunnittelun vahvuuden sekä kyvyn kehittää lahjakkuuksia.”
"On ollut kunnia johtaa Unileveriä viimeisten 10 vuoden aikana. Koko tämän ajanjakson ajan olen nöyränä havainnut ihmistemme sitoutumisen, kovan työn ja intohimon todelliseen merkitykseen perustuvan yrityksen luomiseksi. Olen hyvin kiitollinen heistä, kuten olen myös Unileverin monista muista sidosryhmistä, joiden kanssa olemme työskennelleet rakentaen pitkäjänteistä, kestävää liiketoimintaamme. Odotan innolla yhteistyötä jatkossa monien näiden kumppaneiden kanssa - erilaisena mahdollisuutena -, jotta voimme vastata monien maailmanlaajuisten ympäristöhaasteiden ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. "
Alan Jope sanoi: "On valtava etuoikeus johtaa Unileveriä, joka on todella globaali yritys täynnä lahjakkaita ihmisiä ja loistavia tuotemerkkejä. Sen yli 30 vuoden aikana, jonka olen työskennellyt Unileverillä, olen nähnyt monia tapoja, joilla tuotemerkkimme parantavat ihmisten elämää vaikuttaen myönteisesti yli 2 miljardiin kansalaiseen joka päivä.”
"Maailmanlaajuinen jalanjälkemme tarjoaa vahvan aseman monilla tärkeillä tulevaisuuden markkinoilla, ja keskitymme palvelemaan kuluttajia ja monia muita sidosryhmiämme tuottamaan pitkän aikavälin kasvua ja arvon luomista.”
"Haluan myös osoittaa kiitollisuuteni Paulille hänen merkittävästä pääjohtajuudestaan Unileverillä, ja odotan innolla työskentelyä läheisesti hänen kanssaan siirtymävaiheen aikana."
Polman siirtyy eläkkeelle pääjohtajan ja hallituksen jäsenen tehtävistä 31. joulukuuta 2018. Hän tukee siirtymisprosessia vuoden 2019 alkupuoliskolla, ja jättää yhtiön heinäkuun alussa.
President, Beauty & Personal Care -tehtävän seuraaja ilmoitetaan lähiaikoina.