
Tämän päivän kuluttajat haluavat yhä enemmän vaikuttaa ympäristöasioihin omilla valinnoillaan. Nuoremmat kuluttajat myös odottavat, että yritykset luovat brändejä, jotka jakavat heidän arvomaailmansa ja huomioivat myös ympäristönäkökohdat.
Love Beauty and Planet on vaihtoehto valveutuneille kuluttajille
”Kehitimme Love Beauty and Planet -kosmetiikkasarjan ympäristöystävällisemmäksi vaihtoehdoksi valveutuneille kuluttajille. Tuotesarjaan kuuluu hiustenhoitotuotteita, vartalonhoitotuotteita, suihkugeelejä sekä kasvojenhoitotuotteita päivittäiseen kauneudenhoitoon. Tuotesarjan kehitystyössä tarkastelimme koko tuotteen elinkaarta kestävän kehityksen näkökohdat huomioiden, liittyen esimerkiksi pakkausten kierrätettävyyteen, luonnollisten raaka-aineiden kestävään hankintaan tai aineosien biohajoavuuteen”, kuvailee tuotesarjan syntyprosessia Unileverin markkinointipäällikkö Ilse Siekkinen.
”Tarkoituksemme luoda kestäviä brändejä ja tuotteita muodostaa toimintamme perustan ja näkyy kaikessa, mitä teemme. Etsimme Unileverillä jatkuvasti uusia tapoja olla kestävämpiä ja vähentää jätettä kaikkien tuotteidemme osalta”, jatkaa Siekkinen.
”Seuraamme esimerkiksi Love Beauty and Planet -tuotesarjan hiilidioksidipäästöjä läpi arvoketjun. Teemme tätä seurausta, koska olemme päättäneet verottaa itseämme toiminnassamme aiheuttamistamme hiilidioksidipäästöistä. Nämä rahat ohjataan ympäristörahastoihin, joiden avulla tuetaan muun muassa erilaisia ympäristötyötä tekeviä tahoja.”
Unilever on myös asettanut tavoitteekseen olevansa hiilipositiivinen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että 100 prosenttia kaikessa sen toiminnassa käytetystä energiasta saadaan uusiutuvista energialähteistä.
Pienet teot rakkauden, kauneuden ja planeetan puolesta
”Kaikki Love Beauty and Planet pullot ja purkit valmistetaan 100 % kierrätetystä muovista, ja ne ovat täysin kierrätettäviä. Luonnolliset ainesosat, kuten murumuru voi, kookosöljy, kookosvesi, argan-öljy ja sheavoi on hankittu kestävistä sertifioiduista lähteistä”, kertoo Siekkinen tuotteiden koostumuksesta.
”Lisäksi jokainen Love Beauty and Planet -tuotesarja sisältää eettisesti hankittua hajusteraaka-ainetta, kuten Bulgarian ruusua, Australian santelipuuta tai Ylang Ylang kukkaa, jotka ovat peräisin Givaudanin vastuullisesta tuoksujen hankintaohjelmasta.”
Love Beauty and Planet tuotteet eivät sisällä keinotekoisia väriaineita tai parabeeneja. Hiustenhoitotuotteet ja vartalovoiteet eivät myöskään sisällä silikoneja, ja kaikki suihkugeelit ovat sulfaatittomia. Kaikki Love Beauty and Planet tuotteet ovat vegaanisertifioituja (European Vegetarian Unionin V-merkintä).
Pienistä teoista syntyy vähitellen suuria ympäristötekoja, kun kuluttajat alkavat valita kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tuotettuja tuotteita, joiden ympäristönäkökohdat on otettu huomioon tuotteen koko elinkaaren aikana.
Love Beauty and Planet -kosmetiikkasarjaa myydään elokuusta alkaen hyvin varustelluissa Prisma, K-Citymarket, Sokos ja Hehku -myymälöissä.
Love Beauty and Planet Torikortteleissa!
Love Beauty and Planet -tuotteita on ennakkomyynnissä kesän ajan vain Torikortteleiden Love Beauty and Planet pop upissa. Pop up -myymälä avaa ovensa yleisölle tiistaina 19.6. klo 10.
Lisäksi pop upissa on Love Beauty and Planet & Bike -pyörälainaamo, josta voi lainata ihanan Love Beauty and Planet värein ja tunnuksin kuvioidun kesäpyörän päiväksi käyttöönsä. Love Beauty and Planet & Bike -pyörälainaamo on auki koko kesän ja pyöriä on lainattavissa aukioloaikoina.
Pyöräilyhetket voi ikuistaa omiin some-kanaviin ja merkitä tunnuksin #lovebeautyandplanet #pieniätekoja. Love Beauty and Planet -kesäpyörät arvotaan kaikkien osallistujien kesken elokuun lopussa.
Love Beauty and Planet pop up & pyörälainaamo: 19.6.–11.8.
Aukioloaika: ti–la klo 10–19.
Paikka: Torikorttelit, Bassoradion pop up -tila, Unioninkatu 25, Helsinki.
Tuotekuvat:
https://drive.google.com/drive/u/1/folders/1xDKRG1bBIg0JzA1sXEE7dLo_9ZiF5nXp
Lisätietoja:
llse Siekkinen, markkinointipäällikkö, Unilever Finland Oy, ilse.siekkinen@unilever.com, Puh. 050 577 1550
Riitta Jantunen, viestintäpäällikkö, Unilever Finland Oy, riitta.jantunen@unilever.com, Puh. 040 803 5671
#smallactsoflove
#lovebeautyandplanet
#pieniätekoja
@lovebeautyandplanet_fi
Tietoja Unileveristä
Unilever on yksi maailman johtavia elintarvikkeiden, kodin ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden toimijoista, ja sen tuotteita myydään yli 190 maassa saavuttaen päivittäin 2,5 miljardia kuluttajaa. Yhtiöllä on 161 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 53,7 mrd € vuonna 2017.
Yli puolet (57%) yhtiön liikevaihdosta tulee kehittyviltä markkinoilta. Unileverillä on yli 400 tuotemerkkiä, jotka löytyvät kodeista ympäri maailman, kuten OMO (Persil), Dove, Knorr, Domestos, Hellmann’s, Lipton, Wall’s, PG Tips, Ben & Jerry’s, Marmite, Magnum ja Axe. Suomessa tuotteitamme ovat myös Turun Sinappia ja Ingman-jäätelöt.
Unilever Sustainable Living Plan-ohjelma (USLP-ohjelma) tukee yrityksen strategiaa ja siinä sitoudutaan:
- Auttamaan yli miljardia ihmistä parantamaan terveydentilaansa ja hyvinvointiaan vuoteen 2020 mennessä
- Puolittamaan tuotteidensa ympäristövaikutuksen vuoteen 2030 mennessä
- Parantamaan miljoonien ihmisten toimeentuloa vuoteen 2020 mennessä
USLP luo arvoa ajaen kasvua ja luottamusta, vähentämällä kustannuksia ja pienentämällä riskejä. Yhtiön Sustainable Living Brands -tuotemerkit kasvavat 46 % nopeammin kuin muu liiketoiminta ja tuottivat yli 70 prosenttia yrityksen kasvusta vuonna 2017.
Unilever on noteerattu Dow Jones Sustainability -indeksissä alansa ykköseksi 2017. FTSE4Good Index-sarjassa yritys saavutti korkeimmat ympäristöpisteet 5. Yritys oli vuonna 2017 Global Corporate Sustainability Leaders GlobeScan / SustainAbility vuosittaisessa tutkimuksessa rankinglistan kärjessä - seitsemättä vuotta peräkkäin, ja sai neljä A-luokitusta Ilmastonmuutos, Vesi-, Metsä ja Toimitusketjun Sitouttaminen -luokissa CDP:n 2018 Global Supplu Chain raportissa. Unilever on sitoutunut toimintojensa olevan hiilipositiivisia vuoteen 2030 mennessä, ja lisäksi varmistamaan, että kaikki sen käyttämät muovipakkaukset ovat täysin uudelleenkäytettäviä, kierrätettäviä tai kompostoitavia vuoteen 2015 mennessä.
Lisätietoja Unileveristä ja tuotemerkeistä www.unilever.fi ja www.unilever.com. Lisätietoja USLP-ohjelmasta: www.unilever.com/sustainable-living/