1. Etusivu
  2. ...
  3. Lehdistötiedotteet
  4. Kestävä kehitys maistuu kuluttajille

Kestävä kehitys maistuu kuluttajille

  • Eurooppalainen tutkimus kuluttajien suhtautumisesta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotetuista aineksista
  • 64% kuluttajista sanoo, että kehityksen periaatteiden mukaan kasvatetut vihannekset maistuvat paremmalta

Maku on avainasemassa, kun valitsemme ruokaa, jota ostamme ja syömme. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa eurooppalaisista kuluttajista (64%) on sitä mieltä, että kestävän kehityksen periaatteiden mukaan kasvatetut vihannekset myös maistuvat paremmalta.

Yli 12 000 kuluttajaa kuudessa Euroopan maassa (Ranska, Puola, Saksa, Espanja, Iso-Britannia ja Alankomaat) osallistui Knorr-tuotemerkin tilaamaan kyselyyn. Kuluttajilta kysyttiin heidän suhtautumistaan ruoanlaittoon, syömiseen ja kestävän kehityksen mukaan tuotettujen raaka-aineiden käyttöön.

Knorr uskoo, että kestävän kehityksen mukainen maatalous tuo merkittävää hyötyä sekä kuluttajille että on ympäristön hyvinvoinnin kannalta avainasemassa, jolla varmistetaan maailmanlaajuinen vastuullisesti tuotetun ruoan tarjonta.

On erittäin rohkaisevaa nähdä, että kuluttajat arvostavat yhä enenevässä määrin vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita ja ovat myös huomanneet, että kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettujen vihannesten käyttö todella johtaa entistä maukkaamman ruoan nauttimiseen.

Knorr- tuotemerkistä vastaava Alexander Kråkström sanoo: "Kun Euroopassa 92 prosenttia Knorr-tuotemerkin käytetyimmistä -vihanneksista ja yrteistä on hankittu kehityksen mukaisesti, olemme kärjessä tehdä kestävän kehityksen mukaisesta elämästä arkea. Pakkauksissamme merkintä "Made with sustainably grown" tekee kuluttajille helpommaksi tehdä kaupassa vastuullisia valintoja. "

Tutkimuksen tulokset ovat tärkeä virstanpylväs elintarvikemarkkinan edistymisessä kohti kestävän kehityksen mukaista elintarviketeollisuutta.

Knorr puuttuu tulevaisuuden ruoantuotannon haasteisiin

Ilmastoon liittyvät haasteet, markkinoiden heilahtelut sekä vaihtelevat raaka-aineiden hinnat ovat tehneet kestävän kehityksen mukaisesta elintarviketuotannosta tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Knorr työskentelee aktiivisesti viljelijöiden kanssa tukemalla heitä siinä, miten he voivat parantaa viljelykäytäntöjään tarjoamalla jopa € 1 miljoona vuodessa investointeihin, jotka auttavat täyttämään tai ylittämään vaatimuksemme.

Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi investoinnit tensiometreihin, joilla mitataan maaperän vesimäärää ja kastelujärjestelmien käyttöä. Niitä käyttämällä viljelijät pystyvät kastelemaan viljelykasveja juuri oikealla määrällä vettä. Tämä auttaa tuomaan esille myös niiden parhaat maut sekä pitämään ne terveinä - ja mahdollistaa viljelijöillemme merkittävästi vähemmän vesimäärän käytön.

Lähes 70 % maailman pintavedestä käytetään maataloudessa. Vesi ei ole vain arvokas luonnonvara suojeltavaksi vaan se myös vaikuttaa myös viljelykasvien terveellisyyteen ja makuun. Ali- ja ylikasteleminen voi tehdä kasveista epäterveellisiä ja vähemmän maukkaita.

--- LOPPU---

Tietoja Unileveristä:

Unilever on yksi maailman johtavia elintarvikkeiden, kodin ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden toimijoista, ja sen tuotteita myydään yli 190 maassa saavuttaen päivittäin 2 miljardia kuluttajaa. Yhtiöllä on 169 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 53,3 mrd € vuonna 2015. Yli puolet (58 %) yhtiön liikevaihdosta tulee kehittyviltä markkinoilta. Unileverillä on yli 400 tuotemerkkiä, jotka löytyvät kodeista ympäri maailman, kuten OMO (Persil), Dove, Knorr, Domestos, Hellmann’s, Lipton, Wall’s, PG Tips, Ben & Jerry’s, Marmite, Magnum ja Axe. Suomessa tuotteitamme ovat myös Turun Sinappia ja Ingman-jäätelöt.

Unilever Sustainable Living Plan-ohjelmassa (USLP) sitoudutaan:

  • Saavuttamaan kasvua ilman haitallisia ympäristövaikutuksia
  • Auttamaan yli miljardia ihmistä parantamaan terveyttään ja hyvinvointiaan
  • Parantamaan miljoonien ihmisten toimeentuloa vuoteen 2020 mennessä

Unilever on noteerattu Dow Jones Sustainability -indeksissä alansa ykköseksi 2015. FTSE4Good Index-sarjassa yritys saavutti korkeimmat ympäristöpisteet 5, mikä johti pääsyyn FTSE4Good Environmental Leaders Europe 40-indeksiin. Vuonna 2015 yritys oli johdossa Global Corporate Sustainability Leaders GlobeScan / SustainAbility vuosittaisessa tutkimuksessa - viidettä vuotta peräkkäin.

Unilever nimettiin LinkedIn-palvelussa kolmanneksi kaikkien alojen halutuimmista työnantajista.

Lisätietoja Unileveristä ja tuotemerkeistä www.unilever.fi ja www.unilever.com. Lisätietoja USLP-ohjelmasta: www.unilever.com/sustainable-living/

Konstantin Bark

+49 173 633 1946

konstantin.bark@unilever.com

Lue lisää näistä aiheista
Takaisin ylös