Siirry kohtaan sisältö

Kasvava kasvisruokatrendi

Julkaistu:

Keskimääräinen lukuaika: 3 minuuttia

Kolmasosa eurooppalaisista kuluttajasta suosii kasvisruokapainotteista ruokavaliota lihan sijaan

  • Tutkimukset osoittavat, että ”lihattomat päivät” kasvattavat suosiotaan, mutta maukkaan kasvisruoan valmistamiseen kaivataan lisää ideoita
  • Unilever on aloittanut yhteistyön European Vegetarian Unionin kanssa taatakseen kasvistuotteidensa korkean laadun ja maun V-merkinnällä

Kolmasosa kuluttajista Euroopassa pyrkii vähentämään omaa lihan kulutustaan ottamalla ”lihattoman päivän” viikoittaiseksi osaksi arkeaan.1 Muun muassa kolme kymmenestä saksalaisesta kertoo käyttävänsä lihan korvikkeita ruokavalionsa monipuolistamiseksi.2

’Flexitaarinen’ ruokavalio on vahvassa nousussa niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa etenkin nuorempien sukupolvien keskuudessa, ja luvut kertovat, että lihan kulutus Suomessa alkaa laantua vuosien nousun jälkeen. 24 % kuluttajista valitsee aktiivisesti lihan vähentämisen ruokavaliostaan, ja valmistaa sen sijaan kasvisruokia, tai korvaa lihan kasvisvalmisteilla.3

Huolimatta kasvavasta mielenkiinnosta kasvispainotteista ruokavaliota kohtaan monet sanovat kuitenkin kaipaavansa ideoita ja inspiraatiota maukkaisiin kasvisruoka-aterioihin.4

Unilever on nyt aloittanut ainutlaatuisen yhteistyön European Vegetarian Union (EVU)- yhdistyksen kanssa inspiroidakseen kuluttajia helppoon ja maukkaaseen kasvispainotteiseen ruoanlaittoon.

Pablo Perversi, Unilever Food Solutionsin Euroopan Vice President, sanoo: “Vaikka kaikki kuluttajat eivät täysin lopetakaan lihan syömistä, valitsevat monet silti kasvisvaihtoehdon ruokavalioonsa kasvavissa näärin. Riippumatta siitä, onko kyseessä terveellisyyteen, eettisyyteen, vai ympäristöön liittyvät syyt, Unileverillä näemme, että kehitys on positiivinen. Unilever on ensimmäinen vähittäistuoteyritys, joka tekee yhteistyötä EVU:n kanssa ja näin ollen edistää kuluttajien kysyntää kasvisruokaa kohtaan auttamalla heitä valitsemaan kasvisruokapainotteiseen ruokavalioon sopivia tuotteita.”

Yhteistyö EVU:n kanssa tarkoittaa, että Unilever voi tarjota kuluttajille yhtenäisen merkinnän korkeat vaatimukset täyttäville kasvisruoille kaikissa niissä tuoteryhmissä, joissa Unileverin valmistamia ja markkinoimia tuotteita on. Tämän lisäksi yrityksen kasvisruokavalikoimaan tulee lukuisia muutoksia, jotka tulevat johtamaan siihen, että vuoden 2017 loppuun mennessä jopa 500 ruokatuotteessa tulee olemaan EVU:n V-merkintä.

Monet Unileverin tuotemerkeistä aikovat lisäksi jakaa tietoisuutta kasvisruokatresepteistä sekä kaupan hyllyillä, että digitaalisesti muun muassa sosiaalisen median kanavilla, jotta kuluttajat voivat saada hyvän ja vaihtelevan kasvisruokavalion tinkimättä mausta, ravintoaineista, ja kotiruoan tunnusta.

EVU:n edustajan Floris de Gradin mukaan ”tämä on virstanpylväs EVU:lle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun meillä on tilaisuus tehdä sopimus yrityksen kanssa, joka pyrkii saamaan V-merkinnän niin moneen tuotteeseen. Uutinen on hyvä myös niille monille kuluttajille, jotka pyrkivät vähentämään lihankulutustaan; heidän täytyy ainoastaan etsiä V-merkillä varustettuja tuotteita varmistuakseen siitä, että tuote ylittää EVU:n korkealle asetetut vaatimukset kasvisruoasta.”

Unilever omistaa lukuista tunnettuja ja pidettyjä tuotemerkkejä, kuten Knorrin, Floran, ja Ingmanin. Yhteistyö on jatkoas Unileverin kestävän kehityksen mukaiseen edistämissuunnitelmaan (Unilever Sustainable Living Plan, USLP). Ohjelman tavoitteena on paitsi tarjota korkealaatuisia tuotteita kohdaten nykyaikaisen kuluttajan tarpeet, myös vähentää ympäristöjalanjälkeä ja lisätä positiivista sosiaalista vaikutusta ympäri maailman. Elintarvikkeiden kohdalla Unilever tukee aktiivisesti myös sitä, että maatiloilla, ja alihankkijoiden maatiloilla noudatetaan eläinten hyvinvoinnin mahdollistavia aloitteita, ja tuetaan terveellistä ja ravinteikasta ruokavaliota tuotemerkkiemme, tuotteidemme, ja reseptiemme kautta.

1Source: Mintel, 2016

2Source: Mintel, 2016

3Kantar, Sifo 2016

4Source: Unilever Customer Research Data

Takaisin alkuun