Siirry kohtaan sisältö

Erja Hyrsky Unilever Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

Julkaistu:

Keskimääräinen lukuaika: 2 minuuttia

KTM Erja Hyrsky aloittaa Unilever Finland Oy:n toimitusjohtajana 1.8.2016 ja Unilever Nordic-organisaation johtoryhmän jäsenenä. Nykyisessä tehtävässään Unilever Finland Oy:n asiakas-ja myyntijohtajana hän on toiminut syyskuusta 2013 lähtien.

Ennen Unileveriä Erja Hyrsky työskenteli Procter&Gamble:llä eri myynti- ja myynninjohtotehtävissä.

– Hakeuduin aikanaan Unileverille, koska yrityksen edelläkävijyys vastuullisuudessa puhutteli minua syvästi. Olen iloinen, että saan uudessa tehtävässäni entistäkin enemmän olla toteuttamassa Unileverin vahvaa vastuullisuusvisiota ja Unilever Sustainable Living Plan-ohjelmaa, Erja Hyrsky sanoo.

Tietoja Unileveristä:

Unilever on yksi maailman johtavia elintarvikkeiden, kodin ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden toimijoista, ja sen tuotteita myydään yli 190 maassa saavuttaen päivittäin 2 miljardia kuluttajaa. Yhtiöllä on 169 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 53,3 mrd € vuonna 2015. Yli puolet (58%) yhtiön liikevaihdosta tulee kehittyviltä markkinoilta. Unileverillä on yli 400 tuotemerkkiä, jotka löytyvät kodeista ympäri maailman, kuten OMO (Persil), Dove, Knorr, Domestos, Hellmann’s, Lipton, Wall’s, PG Tips, Ben & Jerry’s, Marmite, Magnum ja Axe. Suomessa tuotteitamme ovat myös Turun Sinappia ja Ingman-jäätelöt.

Unilever Sustainable Living Plan-ohjelmassa (USLP) sitoudutaan:

  • Saavuttamaan kasvua ilman haitallisia ympäristövaikutuksia
  • Auttamaan yli miljardia ihmistä parantamaan terveyttään ja hyvinvointiaan
  • Parantamaan miljoonien ihmisten toimeentuloa vuoteen 2020 mennessä

Unilever on noteerattu Dow Jones Sustainability -indeksissä alansa ykköseksi 2015. FTSE4Good Index-sarjassa yritys saavutti korkeimmat ympäristöpisteet 5, mikä johti pääsyyn FTSE4Good Environmental Leaders Europe 40-indeksiin. Vuonna 2015 yritys oli johdossa Global Corporate Sustainability Leaders GlobeScan / SustainAbility vuosittaisessa tutkimuksessa - viidettä vuotta peräkkäin.

Unilever nimettiin LinkedIn-palvelussa kolmanneksi kaikkien alojen halutuimmista työnantajista. Lisätietoja Unileveristä ja tuotemerkeistä www.unilever.fi ja www.unilever.com. Lisätietoja USLP-ohjelmasta: www.unilever.com/sustainable-living/

Takaisin alkuun