Olemme sitoutuneet pysäyttämään metsäkadon kaikkialla toimitusketjussamme – erityisesti palmuöljyn, soijan ja muiden raaka-aineiden tuotannossa. Julkaisimme maailman ensimmäisenä kulutustavarayrityksenä täydellisen luettelon toimitusketjuumme kuuluvista palmuöljyn toimittajista ja kolmannen osapuolen tehtaista. Lisäksi olemme ainoa julkisen epäkohtaraportin julkaissut kulutustavarayritys. Raportti auttaa tunnistamaan suoriin ja epäsuoriin palmuöljytoimittajiimme liittyviä ongelmia ja reagoimaan niihin.

Uskomme, että läpinäkyvyys johtaa muutokseen.

Samaan aikaan hyödynnämme satelliittiteknologiaa (esimerkiksi yhteistyössä World Resources Instituten Global Forest Watchin kanssa) ja teemme yhteistyötä Aidenvironmentin kanssa (siirtymä Earth Equalizer -tasolle) öljypalmualueiden kartoitusalustan kehittämiseksi. Näin olemme pystyneet ottamaan edistysaskelia tuotteidemme valmistukseen käytettävien raaka-aineiden valvonnassa.

Jatkamme yhteistyötämme World Resources Instituten Global Forest Watchin kanssa osana yritysverkostoa, jonka tavoitteena on kehittää tutkavalvontateknologiaa metsäkadon havaitsemiseksi lähes reaaliajassa ja entistä tarkemmin.

Uusi lähestymistapa jäljitettävyyteen

On kuitenkin muistettava, että kaikkiin maailmanlaajuisen kaupankäynnin kohteena olevien maataloushyödykkeiden toimitusketjuihin liittyy monia kerroksia. Toimitusketjun haasteiden voittaminen edellyttää ketjun kaikkien osien huomioimista. Ensimmäisessä askeleessa yksittäiseltä maatilalta tai viljelmältä tehtaalle piilee erityisiä haasteita kestävän hankinnan näkökulmasta.

Käsiteltävät sadot, kuten öljypalmun hedelmät tai soija, saatetaan korjata eri viljelijöille kuuluvilta lukuisilta maa-alueilta ja yhdistää muiden tilojen raaka-aineisiin useaan otteeseen ennen kuin ne päätyvät tehtaalle.

Jotta voimme varmistaa, että esimerkiksi öljypalmun tai soijan viljelyyn käytetty maa ei ole yhteydessä metsäkatoon, ja suojella metsiä entistä tehokkaammin, uudistamme lähestymistapaamme jäljitettävyyteen.

Farmer holding a handful of palm oil kernels

Selkeämpi kuva sadon alkuperästä

Olemme aloittaneet pilottihankkeen yhdysvaltalaisen paikkatietoanalyyseihin erikoistuneen teknologiayrityksen, Orbital Insightin, kanssa. Hankkeessa pyritään tunnistamaan paikkatietojen avulla yksittäisiä tiloja ja viljelmiä, jotka todennäköisesti toimittavat palmuöljyä laajennetun toimitusketjumme tehtaille.

Koostettujen ja anonymisoitujen GPS-tietojen avulla Orbital Insight pystyy tunnistamaan alueellisia liikennemalleja. Jos maa-alueen ja tehtaan välillä havaitaan tasainen liikennevirta, se viittaa mahdolliseen yhteyteen.

Hankkeen avulla saamme entistä selkeämmän kuvan sadon alkuperästä jopa yksittäisten peltojen tasolla. Se puolestaan auttaa ennustamaan metsäkadon ja muiden vastaavien ongelmien todennäköisyyttä.

Parempaa satelliittivalvontaa

Pilottihanke on jälleen uusi askel kohti digitaalista ekosysteemiä, jonka muodostamme eri teknologiakumppanien kanssa ja joka auttaa meitä valvomaan toimitusketjuamme entistä tarkemmin.

Satelliittiteknologialla on jo nyt tärkeä tehtävä maankäytön muutoksen seurannassa. Pelkät kuvat eivät kuitenkaan riitä pysäyttämään metsäkatoa.

Meidän on pystyttävä tunnistamaan tehtaiden ja niille raaka-aineita toimittavien tilojen tai viljelmien väliset yhteydet, jotta saamme käyttöömme todellisuutta vastaavat tiedot.

Tällä hetkellä työ perustuu siihen, että satelliittikuvan jokainen tehdas merkitään ympyrällä, jonka säde on 50 kilometriä. Säteen sisällä olevat tilat ja viljelmät katsotaan keskenään yhtä todennäköisiksi toimittajiksi. Menetelmää on käytetty alalla laajalti ja hyväksytysti vuosien ajan, mutta mielestämme sitä on kehitettävä.

Palmuöljyn toimitusketjun jäljitettävyysanalyysi Sumatrassa


Uuden tekniikan avulla voimme yhdistää kymmeniätuhansia satelliittikuvia paikkatietoihin sekä hyödyntää tekoälyä ja skaalautuvaa datatiedettä ja saada näin ainutlaatuista tietoa siitä, miten todennäköisesti tila tai viljelmä on tietyn tehtaan toimittaja.

Kyseessä on iso muutos nykyisestä lähestymistavasta. Se voi auttaa mallintamaan toimitusketjun yhteyksiä eri mittakaavassa. Tällä hetkellä kehitämme ja hiomme menetelmää käyttöönottoa varten yhdessä Orbital Insightin kanssa ja testaamme sitä muutamissa Indonesiassa sijaitsevissa palmuöljytehtaissa ja Brasiliassa sijaitsevissa soijatehtaissa.

Lähestymistapa vie jäljitettävyyden uudelle tasolle, joka voi toimia laajassa mittakaavassa niin Unileverin kuin koko alan eduksi.

”Parempi valvonta auttaa meitä kaikkia ymmärtämään, mitä toimitusketjuissamme tapahtuu”, toimitusketjupäällikkö Marc Engel toteaa. ”Kun teemme yhteistyötä muiden yritysten kanssa ja seuraamme metsien tilaa tarkasti huipputeknologian avulla, voimme päästä lähemmäksi yhteistä metsäkadon pysäyttämisen tavoitettamme.”

Lue lisää näistä aiheista
Takaisin ylös

SEURAA MEITÄ

Teemme aina mielellämme yhteistyötä kestävään kehitykseen perustuvan tulevaisuuden rakentamiseksi.

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä meihin ja asiantuntijoihimme ympäri maailman.

Ota yhteyttä