Edullisesta, joustavasta ja monikäyttöisestä muovista on tullut vallitseva materiaali nykyisessä nopeatahtisessa taloudessa. Yhteiskunta ei toimisi ilman sitä.

Osta ja hävitä -mentaliteetti kulutuksen suhteen tarkoittaa, että useimpia pakkauksia käytetään vain kerran. Ellen MacArthur Foundation -säätiön mukaan noin 95 % muovipakkausten arvosta katoaa yhden lyhytkestoisen käyttökerran jälkeen.

Tällainen käyttö ei ole kestävällä pohjalla.

Yrityksenä olemme erittäin tietoisia tämän mallin vaikutuksista ja seurauksista ja teemme kovasti töitä saadaksemme aikaan muutoksen.

Tutkimiimme keinoihin lukeutuvat muun muassa erilaiset uudelleentäyttö- ja uudelleenkäyttömahdollisuudet.

Edut

Muovimäärän vähentäminen on tietenkin hyvä asia ympäristön kannalta. Muovisaasteongelmaan puuttumisen tärkeys ymmärretään nyt laajalti, ja useat suuret organisaatiot, kuten Unilever, ovat sitoutuneet edistämään muovin kiertotaloutta. Kierrätys on tärkeää, mutta se on vain yksi osa ratkaisua. Uudelleentäytettävät ja -käytettävät pakkaukset voisivat hyvinkin olla mullistava muutos, jota tarvitsemme.

Kuluttajatkin vaativat yhä enemmän ekologisia pakkauksia ja muovin määrän vähentämistä. Mieltymykset ovat muuttumassa ja ihmiset haluavat entistä tyylikkäämpiä pakkauksia laadusta tinkimättä. Myös personointi trendinä on kasvussa. Innovatiiviset uudelleenkäytön mallit voivat hyödyntää tällaisia muuttuvia trendejä esimerkiksi tarjoamalla paremman näköisiä, toimivampia pakkauksia, joita voi personoida.

Tämä puolestaan tuo esiin liiketoimintamahdollisuuksia. Kätevämpien mallien ja houkuttelevampien pakkausten avulla voimme varmistaa muita paremman käyttökokemuksen ja asiakasuskollisuuden. Se auttaa myös vähentämään kuluja etenkin kuljetuksen osalta.

Uuden Ellen MacArthur Foundation (PDF | 9MB)-säätiön julkaiseman raportin mukaan jo se, että 20 % kertakäyttöisistä muoveista korvataan uudelleenkäytettävillä vaihtoehdoilla, tarjoaa vähintään 10 miljardin dollarin arvoisen mahdollisuuden.


Haasteet

Uudelleentäyttömallit voivat toimia usealla eri tavalla. Pakkauksen voi täyttää kotona täyttöpakkauksilla, jotka ostetaan kaupasta tai verkosta. Pakkaukset voi täyttää myymälän annostelijasta suurissa marketeissa. Tyhjät pakkaukset voidaan noutaa kotoa, täyttää ja palauttaa. Pakkaukset voi palauttaa myymälään osana panttijärjestelmää.

Erilaiset vaihtoehdot sopivat eri ihmisille ja eri olosuhteisiin, mutta niillä kaikilla on omat haasteensa.

Liiketoiminnan näkökulmasta täytyy pohtia useita tekijöitä. Esimerkiksi annostelijan tuominen myymälään tai tyhjien pakkausten noutaminen pesua, täyttöä ja palautusta varten vaativat aivan erilaiset jakelu- ja logistiikkaverkostot toimiakseen tehokkaasti ja taloudellisesti.

Pantti- ja hyvitysjärjestelmät täytyy suunnitella huolella, jotta ne kannustavat pakkausten palautukseen mutta eivät saa kuluttajaa perääntymään ostoksesta liian korkean hinnan vuoksi. Jos haluamme, että kuluttajat palauttavat pulloja, meidän on varmistettava, että niille on tarpeeksi palautuspisteitä oikeissa paikoissa.

Vaikka järjestelmän liiketoiminta-aspektit olisivat kunnossa, emme voi pakottaa kuluttajia käyttämään järjestelmää. Siksi tarvitsemme yhteistyötä. Ihmisten on muutettava tottumuksiaan ostamisen ja kuluttamisen suhteen.

Onko pakkausten peseminen kotona ja uudelleentäyttö myymälässä kuluttajista liian vaivalloista? Uudelleenkäytettävien vesipullojen mukana kantamisesta on tullut tavallista, mutta meneekö suurten pyykinpesuainepullojen raahaaminen edestakaisin liian pitkälle?

Valitseeko kuluttaja pienemmän, vaatimattomamman näköisen täyttöpakkauksen hyllyltä normaalikokoisen tuotteen vierestä?

Luottaako kuluttaja siihen, että vedellä laimennettava tiiviste täyttöpakkauksesta on yhtä tehokasta kuin alkuperäinen tuote?

Unileverin tuotekehitysjohtaja Richard Slater selittää: ”Tämä on todella jännittävä osa-alue, jossa tavoitteenamme on saavuttaa johtava asema. Olemme suunnitelleet mahdollisia ratkaisuja ja tehneet kokeita jo jonkin aikaa, mutta kuluttajille konsepti on uusi.”

”Tarkastelemme erilaisia vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi, sillä yhtä kaikille sopivaa ratkaisua tuskin löytyy. Haluamme saada aikaan oikean muutoksen muovin suhteen, joten jatkamme kokeiluja ja testejä, opimme lisää ja hienosäädämme prosesseja.”

Kierron sulkeminen

Toinen mielessä pidettävä asia on se, että tämä ei välttämättä poista kaikkea muovia käytöstä. Muovia on mukana jossakin muodossa useimmissa malleissa, esimerkiksi pienissä täyttöpulloissa tai suurissa annostelijoissa myymälässä. Useimmiten uudelleenkäytettävä astia on myös valmistettu muovista.

Oikein suunniteltuna ja toteutettuna nämä mallit kuitenkin vähentävät kierrossa olevan muovin määrää merkittävästi. Jotta kierron voisi oikeasti sulkea, meidän täytyy varmistaa, että useimmat, elleivät peräti kaikki, tuotteen komponentit ovat kierrätettäviä.

Takaisin ylös

SEURAA MEITÄ

Teemme aina mielellämme yhteistyötä kestävään kehitykseen perustuvan tulevaisuuden rakentamiseksi.

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä meihin ja asiantuntijoihimme ympäri maailman.

Ota yhteyttä