Mark Rickhoff
Mark Rickhoff

Benelux-alueen logistiikkajohtaja, Unilever Alankomaat

Mark johtaa logistiikkatoimintoja Benelux-alueella Rotterdamista käsin. Hän on myös logistiikkatoiminnan kestävän kehityksen lähettiläs, joka pyrkii nopeuttamaan siirtymistä vihreämpiin vaihtoehtoihin ja uusien tekniikoiden löytämistä.

Me Unileverillä asetamme kunnianhimoisia tavoitteita, eikä logistiikka ole tässä poikkeus. Vuoteen 2020 mennessä olemme vähentäneet logistiikan hiilidioksidipäästöjä 40 prosenttia vuoden 2010 lähtötasoon verrattuna. Vuoden 2018 lopulla vähentämistuloksemme oli 38 prosenttia. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali ennen vuotta 2030. Nykytilanteemme on edellyttänyt kovaa ja pitkäjänteistä työtä. Nollapäästöihin on vielä pitkä matka.

Logistiikassa kustannukset ja hiilidioksidi nivoutuvat yhteen. Useimmissa tapauksissa toimet, joilla vähennetään kustannuksia, vähentävät myös päästöjä. Strategiassamme on kaksi pääperiaatetta: kuljetuskilometrien vähentäminen ja tarvittavien kuljetuskilometrien hoitaminen entistä ympäristötietoisemmin. Tavoitteen saavuttamiseksi olemme kehittäneet tapoja täyttää kuorma-autot entistä tehokkaammin ja lyhentää kuljetusmatkoja verkostossamme.

Yksi keino vähentää tarvittavien kuljetuskilometrien määrää on pakata tuotteet erikorkuisiin kuormalavoihin ja etsiä tehokkaampia ratkaisuja kuorma-autojen lastaamiseen.

Olemme myös optimoineet logistiikkaverkostoamme sijoittamalla tehtaita ja varastoja lähemmäs alueita, joilla kysyntä on suurinta. Toinen tapa lyhentää kuljetusmatkoja on kuljetukset suoraan tehtailta asiakkaillemme.

Kuljetuskilometrien järjestäminen ympäristöä säästävästi on vaikeampaa , ja siihen liittyy investointeja uusiin teknologioihin ja vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. Se samalla innostaa ja turhauttaa minua eniten.

Alallamme halutaan siirtyä pois dieselöljystä, mutta markkinoilla ei ole helposti saatavilla olevia päästöttömiä vaihtoehtoja. Tarvitsemme raskaita tavarankuljetusajoneuvoja, jotka voivat kuljettaa suuria määriä tavaraa aiheuttamatta osaltaan ilmansaasteita ja ilmastonmuutosta.

Muutos on kuitenkin tulossa. Euroopan komissio otti aiemmin tänä vuonna käyttöön sitovat kuorma-autojen hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet EU:ssa. Niihin sisältyy kannustimia nolla- ja vähäpäästöisten kuorma-autojen kehittämiselle.

Huono ilmanlaatu on kasvava ongelma sekä teollistuneissa maissa että kehitysmaissaGoogle on esimerkiksi juuri julkaissut uuden digitaalisen työkalun, jolla voidaan mitata ilmansaasteiden määrää tietyissä eurooppalaisissa kaupungeissa.

Kuluttajien lisääntyvä tietoisuus ilmansaasteista ja niiden mahdollisista terveysvaikutuksista vie eteenpäin ajoneuvojen ja polttoaineiden valmistuksen innovaatioita.

Vuosi 2020 voi merkitä sähkökäyttöisten henkilöautojen läpimurtoa. Raskaiden sähköajoneuvojen läpilyönti vie pidempään. Ensimmäisen sukupolven vety- ja akkukäyttöiset sähkökuorma-autot herättävät suurta mielenkiintoa. Ilmassa on runsaasti merkkejä siitä, että ala alkaa olla niille valmis. Muutos ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä.

Jotta voimme mennä eteenpäin ja vähentää päästöjä jo nyt, kuljetuskalustojen on etsittävä siirtymävaiheen polttoaineita. Ne ovat dieseliä puhtaampia, mutta vaikuttavat silti ilmastonmuutokseen ja ilmansaasteisiin.

Esimerkiksi Alankomaissa meillä on kuljetuskalusto, joka käyttää nesteytettyä maakaasua (LNG), jonka hiilidioksidi-, typpioksidi ja hiukkaspäästöt ovat pienemmät kuin dieselissä. Osa ajoneuvoistamme käy Ruotsissa biopolttoaineella, joka valmistetaan kasvirasvoista ja -öljyistä.

On haastavaa odottaa teollisuuden ja infrastruktuurin kehittyvän niin, että uusien polttoaineiden potentiaali voidaan hyödyntää. Nesteytetyn maakaasun osalta polttoaine oli käyttökelpoista, mutta Euroopan teillä ei ollut tarjolla riittävän laajaa soveltuvien huoltoasemien verkostoa, jotta kuorma-autot olisivat selvinneet matkoistaan.

Siksi perustettiin Connect2LNG-konsortio, viiden LNG-huoltoaseman rakentamiseen Ranskaan ja Saksaan. Eihän ole mahdollista käyttää nesteytetyllä maakaasulla toimivia kuorma-autoja ilman niitä tukevaa infrastruktuuria.

Tavoitteemme oli lisätä nesteytetyn maakaasun käyttöä kaikkialla Euroopassa, mutta sitä ei suuressa mittakaavassa tapahdu – vielä. Tämä on osa uusien asioiden parissa työskentelyä. Menestys rakentuu aina epäonnistumisten varaan. Positiiviseen muutokseen on vain sitouduttava ja keksittävä keinot selvitä vaikeista ajoista.

Yksi suurimmista onnistumisistamme, josta olen myös ylpein, on kumppanuutemme brittiläisen Dearman Engine Company -yhtiön kanssa. Teimme heidän kanssaan yhteistyötä uuden tekniikan kokeilussa ja käyttömahdollisuuksien laajentamisessa. Siinä perävaunuja jäähdytetään puhtaasti nestemäisen typen avulla. Tällöin ainoat päästöt ovat ilmaa tai typpeä.

Kokeilimme kuuden kuukauden kokeilussa ajan Dearmanin kylmäkuljetusyksikköä. Kuorma-auto ajoi yli 18 000 kilometriä noutaessaan ja toimittaessaan Ben & Jerryn ja Olan jäätelöä.

Kuuden kuukauden kokeilussa Dearmanin kylmäkuljetusyksikkö asennettiin yhteen jäätelönkuljetusautoistamme Alankomaissa. Yli 26 viikon ajan puhtaasti jäähdytetty kuorma-auto ajoi yli 18 000 kilometriä noutaessaan ja toimittaessaan Ben & Jerryn ja Olan jäätelöä.

Kehitysprosessissa oli hieman esteitä, mutta Alankomaissa ja Italiassa tehdyt kokeilut ovat edenneet vaiheeseen, jossa valmistaudumme ottamaan käyttöön pienen ajoneuvokannan vuoden 2020 alkupuolella, ja Dearmanin teknologia on pian valmis kaupallisille markkinoille ja suurempaan mittakaavaan.

Meillä oli tuotekehitysjaksossa tärkeä asema. Avasimme toimitusketjumme löytääksemme innovatiivisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen tosielämän tilanteessa. Näin Dearman on voinut hyötyä kokemuksestamme.

On tärkeää korostaa, että erilaiset polttoaineet ja innovaatiot eivät kilpaile keskenään. Kaikille sopivaa ratkaisua ei ole olemassa. Tarvitsemme paljon erilaisia elementtejä.

Logistiikan ympäristövaikutusten korostaminen tulee lisääntymään. Tarvitsemme kiireellisiä toimia ilmastomuutoksen suhteen, emmekä menesty kuljetusjärjestelmäämme muuttamatta.

Unilever haluaa tällä alueella kantaa vastuunsa. Logistiikkatoimittajiemme avulla voimme viedä eteenpäin vihreämpien ratkaisujen markkinoita.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana asiat muuttuvat paljon nopeammin kuin viimeisen 100 vuoden aikana. Tämä merkitsee uusien suhteiden solmimista erityyppisiin yrityksiin tavanomaisen yhteistyön ulkopuolella.

Nollapäästöjen saavuttamiseen ei ole olemassa ihmelääkettä, joten alan on pyrittävä siihen yhdessä monin eri tavoin.

Lue lisää näistä aiheista
Takaisin ylös

SEURAA MEITÄ

Teemme aina mielellämme yhteistyötä kestävään kehitykseen perustuvan tulevaisuuden rakentamiseksi.

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä meihin ja asiantuntijoihimme ympäri maailman.

Ota yhteyttä