EAT Stockholm Food Forum pidettiin Ruotsissa 13-14 06 2016, Clarion Hotel Signissä. Kolmas Forum kokosi yhteen maailman johtavia tieteen, liiketoiminnan, poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia edistääkseen elintarvikejärjestelmien siirtymistä kohti suurempaa kestävän kehityksen mukaista toimintaa, turvallisuutta maapallon pääoman rajoissa.
2015 oli jännittävä vuosi kansainvälisessä politiikassa, jolloin solmittiin lukuisia ilmastonmuutokseen, terveyteen, kestävään kehitykseen ja elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyviä kansainvälisiä sopimuksia. Niihin liittyvä toiminta, täytäntöönpano, avoimuus ja vastuullisuus näyttävät nyt olevan puuttuva ainesosia.
Tämän vuotisessa Forumissa käsiteltiin elintarviketeollisuuteen kuuluvia kulutus- ja tuotantotapamalleja, kaupungistumista, vastuullisuutta, teknologioita ja innovaatioita. Mitä syömme määrittää ihmisten terveyden lisäksi myös planeettamme hyvinvoinnin.
Puhujat olivat taustoiltaan hyvin erilaisia: saarikehitysvaltioiden kaupunkien sekä erilaisten ammattiryhmien ja kuluttaja-aktivistien edustajia sekä elintarviketeollisuuden johtavien yritysten toimitusjohtajia.
Puhujia olivat mm:
Tuilaepa Aiono Sailele Malielegaoi, Samoan pääministeri
Mary Robinson, Irlannin entinen pääministeri, The Elders-järjestön jäsen
Vytenis Andriukaitis, Euroopan komissionääri, Terveys & Elintarviketurvallisuus
Paul Polman, Unileverin pääjohtaja
Stefan Catsicas, Nestlén varatoimitusjohtaja
Kimbal Musk, Kitchen Community-järjestön perustajajäsen sekä Tesla Motors-yhtiön hallituksen jäsen