Unilever on sitoutunut maailman sanitaatiokriisin ratkaisemiseen ja tuonut käymälät jo 5 miljoonan ihmisen ulottuville osana Domestoksen ja kumppaniensa kuten UNICEF:n kanssa tehtyä yhteistyötä. Sitoumuksemme vahvistamiseksi ja Maailman WC-päivän kunniaksi käynnistimme uuden vallankumouksellisen aloitteen yhdessä Mumbain suurimmista slummeista.
Suvidha-monitoimitalo, jonka nimi tarkoittaa hindiksi ”mukavuutta”, on ainutlaatuinen vesi-, hygienia- ja sanitaatiokeskus, joka sijaitsee Azad Nagarissa. Unilever on ollut rahoittamassa keskusta yhdessä paikallisten viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.
Keskus palvelee yli 1 500:aa slummissa elävää ihmistä. Monitoimitalossa noudatetaan kiertotalouden periaatteita, ja siellä on tarjolla puhdasta vettä käsienpesuun, puhtaita suihkutiloja, turvallista juomavettä ja pesula. Keskuksessa käytetty vesi kierrätetään WC-istuinten huuhteluvedeksi, mikä säästää arvioiden mukaan 10 miljoonaa litraa vettä vuodessa.
Unileverin toimitusjohtaja Paul Polman toteaa: ”Maailmassa tarvitaan kipeästi innovatiivisia ratkaisuja, jotka ulottuvat laajalle ja pystyvät ratkaisemaan nopean kaupungistumisen mukanaan tuomia haasteita erityisesti yhteiskunnan vähäosaisten keskuudessa.”
”Suvidha on ainutlaatuinen aloite, jonka tarkoituksena on tarjota ihmisille helppo ja edullinen pääsy hygienia- ja sanitaatiopalveluiden pariin kestävän kehityksen mukaisesti.”
Tänä vuonna Maailman WC-päivän teemana olivat WC:t ja työllisyys. Keskus on selvä esimerkki näiden kahden välisestä yhteydestä. Ilman keskuksen tarjoamia palveluita yhteisöt olisivat vaarassa jäädä ilman koulutusta ja työpaikkoja, mikä varjostaisi ihmisten elämää vuosiksi eteenpäin. Keskus ei luo ainoastaan työllistymismahdollisuuksia erityisesti naisille, vaan se antaa naisille myös lisää aikaa osallistua tuottaviin aktiviteetteihin ja työelämään, koska heidän ei tarvitse hakea vettä pitkien matkojen takaa.
”Kiihtyvä kaupungistuminen aiheuttaa 1,3 miljardin asukkaan Intiassa valtavia paineita. Slummeissa asuva väestö on kaksinkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä aiheuttaa ongelmia yhteisöille niin veden, hygienian kuin sanitaation suhteen. Näiden perustarpeiden täyttäminen on olennaista ihmisten elämän parantamisen kannalta”, toteaa Sanjiv Mehta, Hindustan Unileverin toimitusjohtaja.
Avajaiset vahvistavat Unileverin Sustainable Living Plan ohjelmassa tekemää sitoumusta auttaa 25:tä miljoonaa ihmistä pääsemään paremman sanitaation pariin rakentamalla käymälöitä ja edistämällä niiden käyttöä.
Osana tähänastista työtä Domex Toilet Academies (DTAs) ja PSI-terveysorganisaatio ovat yhdessä Bill & Melinda Gates Foundationin kanssa auttaneet rakentamaan yli 70 000 käymälää maaseudulla oleviin talouksiin, mikä on vaikuttanut 350 000 ihmisen elämään Intian Biharissa. Domestosilla on myös kahdeksassa maassa toteutettava ohjelma, jossa kouluihin rakennetaan sanitaatiotiloja ja niitä autetaan tilojen ylläpidossa. Tähän mennessä se on tavoittanut satoja tuhansia oppilaita, ja ohjelma laajenee edelleen.
Maailmassa tarvitaan kipeästi innovatiivisia ratkaisuja, jotka ulottuvat laajalle ja pystyvät ratkaisemaan nopean kaupungistumisen mukanaan tuomia haasteita erityisesti yhteiskunnan vähäosaisten keskuudessa.
Paul Polman, Unileverin toimitusjohtaja
Domestosilla on myös kahdeksassa maassa toteutettava ohjelma, jossa kouluihin rakennetaan sanitaatiotiloja ja niitä autetaan tilojen ylläpidossa. Tähän mennessä se on tavoittanut satoja tuhansia oppilaita, ja ohjelma laajenee edelleen.