Toggle Hae

Knorr logo

Knorr

Knorr-tuotesarjaan kuuluu keittoja, liemiä ja kastikkeita, joiden avulla aterioista tulee mielenkiintoisempia, hauskempia ja paljon herkullisempia.

Knorr haluaa ihmisten nauttivan hyvästä ruoasta joka päivä ja mihin aikaan tahansa. Ei ole syytä, miksi arkiateriat eivät voisi olla aivan yhtä maistuvia kuin juhla-ateriatkin.Saksan Heilbronnissa sijaitsevassa Knorrin pääkonttorissa kokkitiimi auttaa luomaan Knorr-tuotteita.

Kehitystyössä keskitytään erityisesti hyvään ruokaan, helppouteen ja innovaatioihin.Intohimo hyvään ruokaan on Knorrille sydänasia – ja myös syy siihen, miksi Knorr on Unileverin ykkösruokamerkki, jota myydään 80 maassa ympäri maailmaa.Knorr-tuotteisiin kuuluu laaja valikoima herkullisen makuisia keittoja, liemikuutioita, liemiä, mausteita sekä kastikkeita, joiden avulla ateriasta voi tehdä terveellisen, helpon ja nautinnollisen kokemuksen.

Innovaatioita valmistusaineista

Knorr-logo on tuotemerkin vuonna 1838 perustaneen Carl Heinrich Knorrin alkuperäinen allekirjoitus. Ensi hetkistä lähtien Knorr on jatkanut innovaatioiden luomista.Ainutlaatuisessa Knorr Fond ”du Chef” -liemessä on patentoitu hyytelömäinen teknologia. Se tuoksuu herkulliselta, sulaa luonnollisesti ruokaan ja maistuu täyteläiseltä aidon liemen tavoin.Knorr-tuotteiden ansiosta ihmisillä on ympäri maailmaa mahdollisuus lisätä hedelmiä ja kasviksia ruokavalioonsa.

Knorr-keittojen avulla miljoonat ihmiset voivat nauttia myös terveellisiä, helppoja aterioita. Keitto on hyvä tapa kasvattaa päivittäistä kasvisten saantia. Tutkimuksemme osoittavat, että enemmän keittoa syövillä ihmisillä on yleensä alhaisempi painoindeksi, vähemmän rasvaa sisältävä ruokavalio ja paremmat kolesteroliarvot

Careline contact details

Argentina

Unilever Belgium N.V.
Humaniteitslaan/Boulevard de l’Humanité 292
1190 Brussel/Bruxelles
Belgium

Av. El Dorado No 69 B-45
7 Floor. Corporate Center building
Bogotá
Colombia

Foods
T: 018000 527517

Home & personal care
T: 018000 513130

Unilever Danmark A/S
Ørestads Boulevard 73
2300 København S

Unilever France S.A.
20 rue des Deux Gares,
92842 Rueil Malmaison Cedex

Unilever Deutschland  
GmbH
Konstantin Bark 
Am Strandkai 1
20457 Hamburg

+49(0)40-3493-3520
www.unilever.de

Hindustan Unilever Limited
Unilever House, B. D.
Sawant Marg
Chakala, Andheri (E)
Mumbai - 400 099

Unilever Japan Head Office
Nakameguro GT Tower (Reception 22F)
2-1-1
Kamimeguro, Meguro-ku
Tokyo
153-8578

Unilever Kenya Limited
Watermark Business Park, Ndege Road, Karen
P.O. Box 30062-00100 GPO, Nairobi, Kenya

Consumer Care line
0800 22 15 45 4

Head office, Karen : +254 (0) 709 050 600

Industrial office, Commercial Street: +254 (0) 709 050 800

Unilever Tea Kenya Limited

Kericho-Nakuru Road

P.O.Box 20 – 20200

Kericho, Kenya

Unilever (Malaysia)
Holdings SDN BHD
Level 33-35, Menara TM 
Jalan Pantai Baru
59200 Kuala Lumpur
PO BOX 11015 
50732 Kuala Lumpur
Malaysia  

Unilever N.V. Weena 455
PO Box 760 3000
DK Rotterdam
Netherlands

Martin Linges vei 25,

1364 Fornebu, Norge

Unilever Jeronimo Martins Lda.
Largo de Monterroio
Mascarenhas 1
1099-081 Lisboa
Portugal

Unilever de Puerto Rico
Professional Offices Park
997 San Roberto Street, Suite 7
San Juan, PR 0096

Unilever South Central Europe SA
Baneasa Business & Technology Park
42-44 Bucuresti-Ploiesti street
Building B
4th floor
District 1
013696 Bucharest
Romania

Unilever Singapore Pte Ltd
20 Pasir Panjang Road, #06-22
Mapletree Business City
Singapore 117439

Unilever Vietnam
156 Nguyen Luong Bang Avenue
Tan Phu Ward, District 7
Ho Chi Minh City
Vietnam

Takaisin ylös