Pieni kupillinen - suuri merkitys
Unilever sai Rainforest Alliance -sertifikaatin Intiassa kahdeksalle uudelle teetilalle.
Pieni kupillinen - suuri merkitys
Kerichon tila on maailman kenties tunnetuimman teemerkin Liptonin tärkein kotiseutu. Lipton-pussin narunvarressa keikkuvasta teestä noin puolet on peräisin Keniasta. Siitä valtaosa on peräisin Kerichosta, jonka pensaista poimitaan ja tehtaissa tuotetaan viidesosa kaikesta Unileverin eri puolilta maailmaa vuosittain hankkimasta teestä.
Nyt Kerichon merkitys on kasvanut entisestään. Merkittävimpiin ympäristöjärjestöihin kuuluva Rainforest Alliance myönsi Liptonille ensimmäisenä teemerkkinä sertifiointinsa. Se on takuu siitä, että tee on tuotettu ympäristöystävällisesti ja kestävän kehityksen periaattein, työntekijöille oikeudenmukaisissa työ- ja elinoloissa. Sertifioinnista todistavan sammakkomerkin edellytyksenä on, että vähintään puolet tuotteen sisällöstä on Rainforestin laatuluokittelemalta tilalta. Lipton sai sen nimen omaan Kerichon tilalla tuotettavalle teelle.
Yhteistyön tavoittena on, että kaikki Lipton Yellow Label-teen raaka-ainetta tuottavat tilat sertifioidaan vähitellen. Vuoteen 2010 mennessä kaikki Länsi-Euroopassa myytävät Liptonin teepussit ovat Rainforest Alliancen sertifioimia; kaikkialla maailmassa vuonna 2015. Intiassa sertifioitiin kahdeksan teetilaa tänä vuonna.
Sertifiointi vaikuttaa totetuessaan yli kahden miljoonan teetyöntekijän elämään eri puolilla maailmaa. Unileverin Kerichon tilalla on noin sata tuhatta työntekijää ja heidän omaistaan. Heidän etuihinsa kuuluu ilmainen asunto, lasten peruskoulutus ja terveydenhoito. Sammakkomerkki edellyttää, että työolot - turvallisuus, varusteet, kohtelu - ja palkkaus ovat kansainvälisten työsuojelusäädösten ja maan lakien mukaisia. Sammakkomerkin saadakseen Kerichon tilan piti myös osoittaa suojelevansa alueen luonnonvaroja. Sen teetehtaat käyttävät pääasiassa uusiutuvista luonnonvaroista saatavaa energiaa, joka on peräisin omasta vesivoimalasta ja polttopuuviljelmiltä.

