Dave

Senior scientist, Unilever Food and Health Research Institute, Vlaardingen, Alankomaat

Dave MelaOlen opiskellut ravitsemuksen biokemiaa ja väitöskirjani käsitteli lipoproteiinien metaboliikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut ruokahaluun ja painonhallintaan liittyvistä asioista. Yhdysvalloissa työskentelin makuun ja hajuun liittyvissä tutkimuksissa ja Englannissa keskityin ruoan valitsemisen ja syömisen tutkimusryhmässä.  

Tutkimustulokseni osoittavat, että on helpompaa muuttaa ruokia kuin yrittää muuttaa ihmisen tapoja. Vaikka molempia olisi syytä tehdä. Halusin hyödyntää osaamistani alalla ja tulin Unileverille töihin yli kymmenen vuotta sitten. Viime aikoina olen keskittynyt ensin ihmisten ruokailutottumusten tutkimiseen ja sittemmin painonhallinnan projekteihin.

Unileverillä haluan olla osa tiimiä, joka luo innovatiivisia ja hyödyllisiä tuotteita, jotka luovat menestystä sekä meille, että kuluttajille. Mutta se on varmasti jokaisen tuotekehittäjän unelma: nähdä oman tuotekehityksen tulos markkinoilla ja ihmisten käytössä, ja tietää olleensa mukana sen luomisessa.