Vihreämpää pyykinpesua

Pesutapoja muuttamalla pyykinpesun ympäristövaikutukset saadaan pienemmäksi, OMO-pyykinpesuaineilla pyykin saa vihreämmäksi niin sinkku kuin perheellinenkin.

Vinkkejä sinkuille vihreämpään pyykkihuoltoon

Pyykinpesu ekologisesti voi olla haastavaa, koska monen sinkun vaatevarasto mahtuu lähes kokonaan pesukoneen pesurumpuun. Täysiä koneellisia ei siten useinkaan saa kerättyä, joten ympäristön huomioon ottaminen on tältä osin vaikeaa.

·Pienempi kone pieneen talouteen. Pyykinpesukonetta hankkiessasi kiinnitä huomiota täyttömäärään. Noin 3-5 kg:n täyttömäärä riittää 1-2 hengen kotitalouksille. Näin on helpompi pestä täysiä koneellisia ja säästää luonnonvaroja.

·Kiinnitä huomiota vaatekaapin sisältöön. Suosi keskenään yhteensopivia samanvärisiä vaatteita, jolloin ne pystytään myös pesemään yhdessä. Tai kutsu ystävät kylään ja yhdistäkää pyykkivuoret illanistujaisten ajaksi!

·Pyykin kuivaus pyykkinarulla pienessä asunnossa vie sekä tilaa että aikaa. Hyvä puoli on se, että pyykkinarulla kuivuvat pyykit tuovat paitsi raikkaan tuoksun kotiin myös kosteutta huoneilmaan. Huuhteluaineen käytön on todettu nopeuttavan tekstiilien kuivumista.

·Monessa koneessa on puolitäyttöohjelma, jonka avulla vedenkulutusta ja siten energiankulutusta voi hieman vähentää silloin kun kone ei ole täynnä. Pesukoneen ohjelmiin kannattaa myös tutustua, sillä ohjelmista voi löytyä myös sinkulle sopiva pesuohjelma. Esimerkiksi siliävien tekstiilien pesuohjelman täyttö on usein alhaisempi, joten sinkun pyykit puhdistuvat tällaisella ohjelmalla mahdollisimman energiataloudellisesti.

·Suosi matalampia pesulämpötiloja, jotka säästävät sekä energiaa että tekstiilejä.

Vinkkejä lapsiperheiden pyykkisuman selvittämiseen

·Lasten ja aikuisten pyykit voi hyvin pestä yhdessä, jotta pesukone saadaan täyteen.

·Vaali värejä. Lajittele pyykki ja valitse pyykinpesuaine oikein: Valkoisille ja vaaleille tekstiileille valkaisuainetta sisältävä ja kirjopyykille valkaisuaineeton pyykinpesuaine. Näin värit säilyvät kirkkaina ja kauniina. Lisäksi tekstiilien väreihin ja kulumiseen vaikuttavat pesussa rummun pyöriminen, linkousnopeus sekä pesulämpötila.

·Tahrat ovat lapsiperheissä arkea. Niiden puhdistuksessa nopeus on valttia ja kuivuneen tahran poisto tekstiilistä voi olla hankalaa – jopa mahdotonta. Erillistä tahranpoistoainetta ei useinkaan tarvita, vaan tekstiiliin voi suoraan levittää nestemäistä pyykinpesuainetta ennen pesua.

·Rasva- ja ruokatahroihin (esim. kastikkeet, peruna, puuro) tehoaa erityisesti nestemäinen pyykinpesuaine. Paras keino värillisten tahrojen (esim. marjat, mehu, kahvi, tee) poistoon on valkaisuaineellisen pyykinpesuaineen käyttö.

Lisää